Lukijat

Kukkapenkkiauto navetan päätyyn

Perheestä löytyy autoharrastajia ja itsekin autoista pidän, joten ajatuksiin tuli kukkapenkkiauto. Vanhassa pihapiirissä kun asutaan niin autonhan täytyy olla myös vanha. Auton etsintä alkoi ja Huistinojan Ville vinkkasi Högnabassa olevasta Popedasta. 


Pitkällisen selvityksen jälkeen omistaja saatiin selville ja monen mutkan kautta auton omistaja. Kaupat tehtiin ja Frank Ds-Team:iltä kuljetti nosturiautolla Popedan uuteen kotiin.

Auto on 1940 luvulla Venäjällä Gorgin tehtaalla valmistettu Popeda. Aikoinaan oli otettu auton muotoiluun mallia Amerkkalaisista Fordin autoista. Autosta on tullut Kortjärven luontopolun yksi "kiinnostava kohde", jota varsinkin lapset käyvät ihailemassa. 



Meihin otti yhteyttä valokuvaaja Heli Rahunen, joka pyysi lupaa kuvata Popedaa venetsialais-yönä ja sattumoisin oli revontulet ja tähtitaivas. Upeita kuvia tuli. 






Suuunnitelmissa on istuttaa auton sisälle pihlaja, joka kasvaa auton katosta olevasta aukosta. Lisäksi suunnitteilla on istuttaa sipulikasveja auton ympärille ja köynnöskasveja, kuten villiviiniä ja kärhöjä. Niitä reunustamaan on jo istutettu kukkakedon siemeniä. Se on sitten ensi kesän juttuja.

Kanoja Byggningabackaan


 Pitkäaikainen haave kanoista on toteutunut. Jo Kaustisella asuttaessa suunniteltiin lintujen ottamista, viiriäisten kylläkin. Ja kanoihin päädyttiin täällä Kortjärvellä. 
  
Kanala rakennettiin vanhan navetan sisälle kierrätysmateriaaleista. Kanalan alapohja on vanhan viljalaarin lattia, joka oli nykyisen autotallin tiloissa.


Kanalan sisä- ja ulkoseinät purettiin naapurin romahtaneesta navetasta.

Ovi on vanhan saunan ovi.
Lattia on asuintalomme vanhaa lattiaa. Kattopaneelit vanhasta saunasta.
Vanhan navetan päätyyn tehtiin kanoille ikkuna ja kulku aukko ulkoilutarhaan.
Ulkoilutarhan koristeveistetyt tolpat on vanhoja kattoniskoja.  
Ja verkkoaita vanhaa kettutarhan verkkoa. 
Pehku, orret, munintapesät ja ruokinta-astiat paikoillaan.
Kanat ovat vihdoin kotiutuneet uuteen kanalaan ja muniakin on jo tullut. Kanat haettiin Raahesta ja ne ovat Luonnonvarakeskuksen säilytysohjelmassa olevaa Tyrnävän maatiaiskantaa. 

Tässä meidän kanajengi: Rokkikukko Hynynen, Kikka, Alma, Paula Koivuniemi, Sanni ja Elli. Taustalla Hynysen stagena vanha traktorin penkki. 







Kuntosalille lisää välineitä

 Kuntosali on ollut kovassa käytössä. Talven aikana sinne on tullut uusia välineitä ja laitteita. 

Painot ja tangot ovat  saaneet omat telineet seinille.

Uusia tankoja ja salivälineitä.
Käsipainoja ja käsipainotelineet.


Kuntosali riiheen

Riihen hirret on aikaisempien omistajien toimesta siirretty Kortesjärveltä Byggningsbackaan. Se koottiin uudelleen vanhan tuvan taakse ja siitä oli tarkoitus tulla saunatupa.  Meidän toimesta riihi siirrettiin jo aiemmin pihapiiriin. 
Riihi "hiihti" paikoilleen traktorin avustuksella.
Riihi nykyisellä paikallaan.
Riihen rakentamiseen on käytetty paljon kierrätettyä materiaalia. Ikkunat on Oravaisten vanhalta verkatehtaalta.
Sisäkatto ja lattiat puuttuivat kokonaan riihestä. Ne eristettiin ja katto laudotettiin. Lattiaan tuli paksua koivulankkua. 
Hirsien välit tilkittiin pellavariveellä. Kattoon ja lattiaan käytetty puu on Rantalan Aimon varastosta.
Kuntosalin kumimatto on vanhaa kuljetinmattoa. 
Vanhat naulakot toimivat hyvin treenivälineiden säilytykseen.
Puolapuut on Djupsjöbackan vanhan koulun ja nykyisen Ukko Hjalmarin salista. 
Kuntosalin räkki ja osa lisäosista on Janin omaa tuotantoa. 
Levypainojen teline on tehty uuden navetan saunan vanhoista lauteista tehty.
Halkaisijaltaan pienemmät painokiekot ovat myös omaa tuotantoa, kuten myös painojen seinäteline ja alemmassa kuvassa oleva ssb-tanko. 






Autotalli

 Uuden navetan yhteydessä oleva autotalli ja puuvarasto on yhdistetty isommaksi autotalliksi. 


    Alkuperäinen kuva. Toiset pariovet vie puuvarastoon ja toiset autotalliin.
Tältä näyttää nyt. Uusi nosto-ovi ja sisäänkäyntiin tarkoitettu ovi on asennettu. Vielä vähän uutta maalia pintaan....  
Talliin on valettu uusi lattia, seinät ja katto on eristetty, sähköt vedetty ja ikkunoihin on lisätty lämpölasielementit. Autonosturikin on jo toiminnassa. Kyllä nyt kelpaa ruuvata...
Autotallissa on korkea huonekorkeus ja pojille tehtiin parvi. Sisustus on vielä kesken, mutta sohva sieltä jo löytyy.
Pitäähän tallissa toki olla myös musiikkia. Katon rajassa "pikku" pa-kajarit.
Poikien mersu ruuvattana. 




Pariladon siirto

Meillä on ollut pitkään suunnitteilla pariladon hankkiminen. Muutama viikko sitten Kaustisen Vintturilta löytyi sopiva. 
 Markku-vaari oli ison traktorin kanssa apuna.
 Lato kuljetettiin Kortjärvelle
Kaffepaussi.
 Ladon kokoaminen uudelle paikalleen.

Parilato on tehty kierrätetystä materiaalista. Kattopelti on Vintturilaisen navetan vanhasta katosta.
Kattopellit paikoillaan






Kukkapenkkiauto navetan päätyyn

Perheestä löytyy autoharrastajia ja itsekin autoista pidän, joten ajatuksiin tuli kukkapenkkiauto. Vanhassa pihapiirissä kun asutaan niin au...