Lukijat

Kuntosali riiheen

Riihen hirret on aikaisempien omistajien toimesta siirretty Kortesjärveltä Byggningsbackaan. Se koottiin uudelleen vanhan tuvan taakse ja siitä oli tarkoitus tulla saunatupa.  Meidän toimesta riihi siirrettiin jo aiemmin pihapiiriin. 
Riihi "hiihti" paikoilleen traktorin avustuksella.
Riihi nykyisellä paikallaan.
Riihen rakentamiseen on käytetty paljon kierrätettyä materiaalia. Ikkunat on Oravaisten vanhalta verkatehtaalta.
Sisäkatto ja lattiat puuttuivat kokonaan riihestä. Ne eristettiin ja katto laudotettiin. Lattiaan tuli paksua koivulankkua. 
Hirsien välit tilkittiin pellavariveellä. Kattoon ja lattiaan käytetty puu on Rantalan Aimon varastosta.
Kuntosalin kumimatto on vanhaa kuljetinmattoa. 
Vanhat naulakot toimivat hyvin treenivälineiden säilytykseen.
Puolapuut on Djupsjöbackan vanhan koulun ja nykyisen Ukko Hjalmarin salista. 
Kuntosalin räkki ja osa lisäosista on Janin omaa tuotantoa. 
Levypainojen teline on tehty uuden navetan saunan vanhoista lauteista tehty.
Halkaisijaltaan pienemmät painokiekot ovat myös omaa tuotantoa, kuten myös painojen seinäteline ja alemmassa kuvassa oleva ssb-tanko. 






Ei kommentteja:

Kukkapenkkiauto navetan päätyyn

Perheestä löytyy autoharrastajia ja itsekin autoista pidän, joten ajatuksiin tuli kukkapenkkiauto. Vanhassa pihapiirissä kun asutaan niin au...